Jäsenkirje 2/2020

30.3.2020

Hyvät Suomen Verenpaineyhdistyksen jäsenet,

Maassamme vallitsevat nyt poikkeusolot koronaviruspandemian takia. 

24.4.2020 pidettäväksi suunniteltu Valtakunnallinen Hypertensiopäivä ja vuosikokous on peruttu poikkeusoloista johtuen.

Suomen Verenpaineyhdistyksen hallitus päätti kokouksessaan 23.3.2020 siirtää koulutustilaisuuden ja vuosikokouksen syksyyn. Koulutuspäivä ja vuosikokous pidettänee 18.9.2020 Messukeskuksessa, mikäli epidemiatilanne sallii. Perinteinen syyskokous kaavaillussa muodossaan jää pitämättä ja sen ohjelma siirtyy keväälle 2021.

Yhdistyksen sääntöjen mukaan vuosikokous on pidettävä toukokuun loppuun mennessä. Vallitsevassa tilanteessa tämä ei ole mahdollista. Hallitus päätti 23.3.2020 myös, että yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2019 laitetaan yhdistyksen nettisivuille nähtäväksi ennen toukokuun loppua. 
Kutsu vuosikokoukseen ja koulutuspäivään lähetetään, kunhan päivä varmistuu.

Voimia ja jaksamista teille kaikille epidemian parissa työskenteleville. 

Terveisin
Tuula Kock
SVPY sihteeri